Milloin rekrytointi kannattaa antaa ammattilaisen hoidettavaksi?

Jokainen rekrytointi on yksi yrityksen tärkeimmistä päätöksistä. Oikea henkilö voi vauhdittaa liiketoimintaa, vahvistaa tiimiä ja tuoda mukanaan uutta osaamista. Väärä rekrytointi puolestaan voi tulla kalliiksi sekä rahallisesti että ajankäytön näkökulmasta.

Mutta milloin ulkopuolisen ammattilaisen apu kannattaa ottaa mukaan?

1. Sopivia hakijoita ei löydy työpaikkailmoituksen kautta

Kaikki potentiaaliset osaajat eivät seuraa avoimia työpaikkoja tai aktiivisesti etsi uutta työtä. Erityisesti kokeneet ammattilaiset voivat olla tyytyväisiä nykyiseen työhönsä, mutta silti kiinnostuneita oikeanlaisesta uudesta mahdollisuudesta.

Tällöin pelkkä työpaikkailmoitus ei välttämättä tavoita haluttua osaajajoukkoa. Rekrytoinnin ammattilainen voi etsiä ja kontaktoida potentiaalisia henkilöitä suoraan sekä tuoda mukaan myös passiivisia työnhakijoita.

2. Kyseessä on vaikeasti täytettävä tai erityisen merkittävä tehtävä

Mitä tarkemmin määriteltyä osaamista tehtävä edellyttää, sitä pienemmäksi potentiaalisten hakijoiden joukko usein muuttuu.

Jos tehtävään tarvitaan esimerkiksi tietyn toimialan kokemusta, erityisosaamista tai useamman vuoden työkokemusta, kannattaa miettiä, kuinka paljon aikaa yrityksellä on käytettävissä sopivien henkilöiden etsimiseen.

Ulkopuolinen rekrytointikumppani voi laajentaa hakua ja hyödyntää valmiita verkostoja sekä aktiivista ehdokashankintaa.

3. Yrityksellä ei ole omaa resurssia tai osaamista rekrytoinnin laadukkaaseen läpivientiin

Rekrytointi vie huomattavasti enemmän aikaa kuin työpaikkailmoituksen julkaiseminen.

Hakemusten läpikäynti, ehdokkaiden kontaktointi, haastattelut, soveltuvuuden arviointi ja viestintä hakijoiden kanssa muodostavat kokonaisuuden, joka vaatii aikaa myös yrityksen omalta henkilöstöltä.

Kun rekrytointi ulkoistetaan osittain tai kokonaan, yrityksen oma aika voidaan käyttää liiketoiminnan kannalta tärkeämpiin tehtäviin.

4. Rekrytointi on kiireellinen

Jos uusi työntekijä tarvitaan nopeasti, perinteinen rekrytointiprosessi voi tuntua liian hitaalta.

Ammattilaisen avulla potentiaalisten ehdokkaiden kartoittaminen voidaan aloittaa heti ja yrityksen ei tarvitse jäädä odottamaan, että sopivat henkilöt sattuvat löytämään avoimen työpaikan.

Nopeus ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että sopivuudesta tingitään. Tavoitteena on löytää oikea henkilö mahdollisimman tehokkaasti, ei vain ensimmäistä mahdollista hakijaa.

  

5. Yritys rekrytoi harvoin

Kaikilla yrityksillä ei ole omaa HR-osastoa tai jatkuvaa rekrytointitarvetta. Jos rekrytointeja tehdään vain muutaman kerran vuodessa, ulkopuolinen kumppani voi olla kustannustehokas tapa saada käyttöön rekrytoinnin ammattilaisen osaaminen silloin, kun sitä tarvitaan.

Yrityksen ei tarvitse rakentaa omaa rekrytointikoneistoa, vaan apua voidaan hankkia tarpeen mukaan.

6. Yritys haluaa varmistaa rekrytoinnin onnistumisen

Rekrytoinnissa ei ole kyse ainoastaan siitä, löytyykö henkilö tehtävään. Tärkeää on myös arvioida, sopiiko henkilö tehtävään, työyhteisöön ja yrityksen toimintatapaan.

Ulkopuolinen näkökulma voi auttaa haastamaan omia oletuksia ja tuomaan prosessiin objektiivisuutta.

Kaikkea ei tarvitse ulkoistaa

Rekrytoinnin ammattilaisen käyttäminen ei tarkoita sitä, että yrityksen pitäisi luovuttaa koko prosessi ulkopuoliselle.

Monissa tilanteissa paras ratkaisu on yhteistyö, jossa rekrytointikumppani vastaa esimerkiksi osaajien etsimisestä ja kontaktoinnista, ja yritys itse osallistuu haastatteluihin ja tekee lopullisen valinnan.

Näin yritys saa käyttöönsä ammattilaisen osaamisen ja verkostot, mutta säilyttää itse päätösvallan rekrytoinnista.

Kirjoittanut:

Melissa Virtanen,

HR WorkForce Group Oy:n Toimitusjohtaja melissa@hrworkforce.fi